Timo subtropiikista?

Ainakin joksikin aikaa olisi tarkoitus jättää tropiikki ja kotiosavaltio Queenslandkin ja suunnata vähän etelämmäksi. Matkan pituudesta ei ole vielä tietoa, sen näkee sitten ... Tarkoitus ei ole niinkään kierrellä pyörällä ympäriinsä vaan tutustua maaseutuun, sen pieniin tiloihin, vaihtoehtoisiin viljelymenetelmiin ja laajemminkin elämäntapohin, oppia uutta  ja tehdä töitä ainakin henkensä pitimiksi.  Nancyn vuoro on jäädä kotiin hoitamaan taloa, puutarhaa ja eläimiä. Lähtiessäni hän lopettaakin juuri kuukauden mittaisen lomansa, josta osan käytti Singaporessa. Minä taas en ole matkustanut  kolmea päivää pidemmille reissuille koko Australiassa-olon aikana. Miten se aika noin pääsikin lipsahtamaan.  Niin, Suomessa käyntiä mietin myös, mutta kustannussyistä, ja siksi, että loka-marraskuu olisi mahdollisimman huono aika tulla, matka taaskin jäi hamaan tulevaisuuteen.  

 Minä ostin edullisen lentolipun osavaltion eteläisimmälle lentokentälle, Kultarannikolle, ja sieltä sitten ylitän pyöräillen rajan Uuteen Etelä-Walesiin. Siellä on hauskan nimisiä paikkoja, kuten Murwillumbah ja Mullumbimby, joissa molemmissa on minulle suunniteltu käyntikohde. Kuitenkaan mitään tiukkoja suunnitelmia ei ole. Teltta ja makuupussikin ovat mukana, jos ei maatilamajoitusta ole saatavilla. Kaikkiaan yli kolmekymmentäkiloa on tavaraa, laatikkoon pakattu pyörä mukaan luettuna. Kymmenestä kilosta meni etukäteen ostettua ylikuormamaksua vain 50 dollaria, eli olisiko 30 euroa.   Niin, ja sopiva matkavakuutus on  tietysti myös otettu.

 

 

View Larger Map

Siitä onkin aikaa yli 6 vuotta, kun olen viimeksi tehnyt pyöräretken. Se oli kolmen päivän reissu Townsvillestä 50 kilometrin päähän Alligator Creek-nimiseen kansallispuistoon. Sitä edellinen retki olikin vielä Suomessa. Vuonna 2001 matkustin yöjunalla Kajaaniin ja sieltä sitten pyöräilin Paltamon Kivesjärvelle. Siellä vietetyn mökkiviikon jälkeen pyöräilin Ouluun, sieltä muutaman päivän kuluttua Raahen seudulle taas mökkeilemään ja tapaamaan sukulaisia. Alla oleva kuva on otettu Paltamossa vuonna 2001.

Ja tämä kuva sitten Lumijoelta matkalla Oulusta Raaheen.  Tällä nykyiselläkin reissulla todennäköisesti näen lehmiä, mutta eivät ne ole näitä samoja kuin Lumijoen lehmät.

Raahessa asustelin pari päivää mummon luona. Lähtiessäni hän hyvästeli ja sanoi, että emme varmaan enää näe, koska hänen aikansa on kohta. Emme nähneetkään, vaikka hän elikin vielä viitisen vuotta.  Tämä kuva taitaa olla Piehingin puolelta, uusi pyörätie, jota pitkin kävin Tyrnipysäkillä. 

 

Tapailin seudulla asuvia sukulaisia, läheisempiä ja kaukaisempia,  skannailin vanhoja kuvia ja asiakirjoja sukututkimusta varten ja muuten vain juttelin ja kyselin vanhoista asioista. Saloinen on äitini puolen suvun kotipaikka.

 

 Kaiken kaikkiaan erittäin mukava ja monipuolisesti antoisa matka. Silloin en edes tiennyt, että vuoden kuluttua olisin jossain aivan muualla. Nyt jos olisin Suomessa tekisin ehkä pyöräretken Viroon.

Ankkauutisia

Tässä kuussa kuoli viimeinenkin kolmesta Woodstockin aikaisesta ankastamme.  Elvis (oikealla kuvassa) joutui käärmeen kitaan pääsiäisenä. Vähän ajan kuluttua siitä kuoli suruun tai vain vanhuuteen Trudi (vasemmalla). Ja nyt sitten kuoli Mavis (keskellä), myskiankka, joka oli ollut meillä elokuusata 2004 saakka.

Ja kissojen kuulumisia

Misu-kissa  on ainoana jäljellä Woodstockissa hankituista elämistämme. Tietysti ovat kissat Kitti, Lolita ja Spartacus, jotka meillä oli jo silloin, vielä elossa.

Yksi viime aikojen suurista projekteistani kotona onkin ollut kissatarhojen parannus,  ja se on myös yksi niistä, joiden jääminen puolitiehen ennen matkaa vähän harmittaa.  Esteettisesti vielä katastrofi, mutta toimiva kuitenkin. Lukuunottamatta sitä, että karkureikiä saattaa vielä olla ja ne pitää tukkia.  

 

 

Nyt on siis Misulla oma tarhansa, puutarhavajan ympärillä ja katolla tuolla vasemmalla. Sinne hän pääsee kissanluukusta, joka on toimistohuoneen ikkunassa. Muut kissat pääsevät oman makuuhuoneensa ikkunasta sen edessä olevaan ulkoilutarhaan. Vvoivat viettää aikaansa orsilla ja hyllyillä kadulle ja puutarhaan katsellen. Hökötyksen kulmalle on istutettu kyyhkyhernettä, jonka olisi tarkoitus lähteä rönsyilemään pitkin verkkoa ja peittää rakennusmiehen kömmähdykset ainakin osittain. Toinen tehtävä  kyyhkyherneellä (Cajanus cajan) on sitoa ilmakehän typpeä lehtiinsä ja hedelmiinsä ja siten tuottaa vihreää lannoitetta muille kasveille. Pigeon pea on kasvin nimi englanniksi ja tässä siitä lisätietoa. Tuo on yksi viime aikojen kasvilöydyksistäni. Se on hyvin nopeakasvuinen ja se kelpaa paitsi lannoitteeksi myös kanojen ja ankkojen ruuaksi.

 

Ja yksi kesken jääneistä projekteista on aidan viereen rakentelemani pyörävaja, jonka on senkin tarkoitus ajan mittaa peittyä virhreän kasvuston alle.  Nancy tosin otti sen jo uusiokäyttöön ja kantoi sinne kukkaruukkuja. Ovia kun siinä ei vielä ole, siellä voi kasvattaa varjoa vaativia kasveja. Rakennusmateriaalina käytetyt hiekka-multa-savisäkit tekevät vajasta viileän kuumallakin ilmalla. Muuallakin pihalla olen käyttänyt runsaasti tuota säkkitekniikkaa. Koko sen ajan, toukokuusta lähtien, on ollut poikkeuksellisen sateetonta. Vasta tällä viikolla on viiden kuukauden kuivuus hellittänyt ja ollaan saatu kunnon sateita useampanakin päivänä. Nyt sitten jännittää, miten rakennelmieni käy kun kunnon sateet alkavat ja maa niiden ympärillä voi muuttua savivelliksi. No, täytyy vain toivoa parasta, ja vaikka huonosti kävisikin, vahingot ovat lähinnä hukkaan mennyttä työaikaa.

 

En osaa sanoa, miten usein päivitän blogiani tulevina kuukausina. Minulla ei ole tietokonetta mukanani eikä paljoa muutakaan tekniikkaa, matkapuhelin toki ja siinä kamera. Ensi sijassa päivitän uutisiani Facebookin. Myös matkan kuvat ovat nähtävissä ensimmäisenä  tässä Facebook-albumissa. Sitä pääsee katsomaan, vaikkei olisikaan liittynyt Facebookiin.

Tässä alla vielä lyhyt videon pätkä, joka esittelee yhden huomattavimmista ja hauskimmista kotipihan linnuista, isonaurajan eli kookaburran (tuo jälkimmäinen nimi, kuten aiemmin mainitut hauskat paikannimet ovat tietysti paikallista alkuasukaskieltä).

 

Ja tässä Nancyn syntymäpäivänä tehdyltä retkeltä otettua aamutunnelmaa. Tunnistakaa vaikka taustalla visertävä lintu.

---

< Syyskuu | Koko lokakuu | Marraskuu >

Banaaninkukkapaistos



Banaania voi syödä jo kukkimisvaiheessa. Violettien lehtien väliin kehittyy banaanien aihioita. Osa niistä, yleensä kukan loppupäästä, jää kehittymättä alun jälkeen, ja tämä osa leikataan Aasiassa pois ja käytetään ravinnoksi. Niin tein minäkin, eli paistoin nuo kellertävät pötkylät pannulla tofun kanssa, lisäsin joukkoon kookosmaitoa ja mausteita, sekä nautin oman puutarhan tomaattien ja rukolan, persiljan ja basilikan sekä itse hapatetun kaalin (tuo vaaleanpunainen, väri tulee punajuuresta) sekä hapankurkkujen kanssa. Nämä banaaninkukat sattuivat olemaan aika kitkeriä, mutta joissain lajikkeissa ne ovat todella makeita. Muuten ne eivät kyllä mitenkään erikoiselle maistu.


Tomaatti vielä taistelee lämpeneviä päiviä vastaan ja pukkaa pientä punaista hedelmää kotitarpeiksi.  Joku saattaa tunnistaa kuvasta myös oreganon, jota kasvaa siinä vieressä.



Luffat venähtivät kuun puolivälissä kun ilman lämpötila ja kosteus alkoivat kohota.



Tässä ehkä parempi kuva noin viikkoa myöhemmin. Tosin emäntä tunnusti, että hän siirsi muutaman kurkuntaimen luffien joukkoon, joten nähtäväksi jää, kummat ne tässä rehottavat.



Myös Nancyn istuttamat pavut ovat kasvaneet ihan kiitettävästi. Aika monissa kasveissa lehdet kellertävät tai rusehtavat. Olisikohan sittenkin enemmän kuumuuden kuin jonkin ravinnepuutoksen ansiota?



Tässä Singaporesta tullut kortti liittyen viime kuun loppuun.

Pappa-tunturi



Minulla oli teini-ikäisenä (ja alaikäisenä) sellainen punainen, pappa-mallinen, mutta  jalkavaihteinen, Tunturi start.  Sillä ajaminen sitten lukioiässä jäi, ja siirryin retkipyörään. Täällä on aina välillä tullut mieleen, miten kätevä kulkupeli se mopo olisi meilläkin. Sen verran otinkin jo selvää jo muutama vuosi sitten, että moottoriavusteisia polkupyöriä on saatavilla, mutta täkäläisten lakien mukaan niiden teho on matalampi eli 200 w, ja sallittu huippunopeus vain 30 kilometriä tunnissa. Tällainen kulkupeli on lain mukaan polkupyörä, joten sen kuljettamiseen ei tarvita ajokorttia eikä sitä tarvitse rekisteröidä eikä ottaa sitä varten liikennevakuutusta. Meidän osavaltiomme Queenslandin lakin sanoo vielä, että polkupyörässä ei saa olla polttomoottoria. Eli toisin kuin muissa osavaltioissa, kirjaimellisesti ottaen, meillä bensamopo olisi moottoripyörä, jonka kuljettamiseen tarvitaan ajokortti. Se olisi siis teknisesti moottoripyörä niin kuin kaikki yli 30 km/h kulkevat muutkin kaksipyöräiset.   

Tämän vuoden elokuussa Nancy halusi ostaa minulle sähköskootteri, josta oli nähnyt ilmoituksen lehdessä. Minä torjuin ajatuksen aluksi, ja halusin tutkia asiaa vielä. Paljonhan niistä sähköisistä kulkupeleistä puhutaan, mutta eivät ne vielä ole riittävän kehittyneitä: akut ovat painavia, ja niillä ei kovin pitkälle ajeta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että parempi se on kuin polkupyörä, erityisesti siinä mielessä, että pyöräillessä tulee yleensä niin hiki, että perille päästyä pitäisi päästä suihkuun, eikä se ole aina mahdollista. Ajattelin hankkia sellaisen polkupyörän, jossa on sähkömoottori apuna, mutta tarvittaessa sillä voisi polkea ihan normaalisti.  Oli katsonut netistäkin sopivan mallin, ja Nancyn kanssa lähdettiin sitä sitten koeajamaan ja ostamaan.  Nancy kuitenkin ihastui enemmän skootterimalliin, joten minä päätin antaa periksi, etenkin kun niissä oli isommat akut kuin polkupyörämalleissa.  Ja erityisesti kun minuakin niin viehättää tuo oikea mopon ulkonäkö. 



Annoin siis periksi, ja ostettiin oikea mopo. Sillä ei paljoa ajella muuta kuin moottorilla. Hätätilassa voi polkea yhdellä vaihteella niin kuin vanhaa mopoakin, mutta eteen päin pääsee hyvin hitaasti.





Tuossa yllä jälleen ääntä, minun tarinointiani moposta ja lisäksi myös tuon mopon moottorin hurinaa, tai sellaista vinkunaahan se on, melkein samanlaista kuin Helsingin metrojunissa.  (Jos ei yllä näy mitään, tai ei kuulu, voit ladata mp3-tiedoston tästä). 



Penkki on todella samanlainen kuin pappa-tunturissa. Tässäkin se nousee ylös, mutta penkin alla ei ole työkaluja vaan se 13-kiloinen lyijyakku.  Vanhasta muistista (tuo tuntsani kulki 1970-luvun loppuvuosina parhaimmillaan yli kuutta kymppiä) tietysti tulee mieleen, että voiskohan tätä jotenkin viritellä. Eurooppalaisessa mallissa on 300 watin moottori, jolla pääsisi neljää kymppiä. Se on varmaan sama moottori kuin tässä, mutta jotain on otettu pois tai laitettu estoja... Tai sitten voisi hankkia eurooppalaisen takarenkaan ja asentaa sen tähän...  No, virittäminen on meilläkin laitonta, joten jätetään vain haaveeksi.



Vanhat pyörät ovat vielä tallella. Tuo Woodstockista tuotu naistenpyörä on kyllä ollut tarkoitus viedä kirpputorille jo ajat sitten.  Hintaa tälle komistukselle kertyi noin 1600 Australian dollaria, mikä päivän kurssin mukaan on noin 830 euroa. Käyttökustannukset ovat parinkymmenen eurosentin luokkaa päivässä (per lataus oikeastaan), ja akun uusimiskustannukset n. 130 euroa vuodessa.  Ja kun rahasta puhutaan, todetaan, että viimeisen kahden kuukauden aikana asuntolainamme korko on laskenut n. 9,1  prosentista n. 7,8:aan, ja vielä on laskua odotettavissa.  Noilla säästöillä sitä jo kivasti mopoileekin.

Ja sähkömopoilun jälkeen sähkötupakalle?

Vasta vähän aikaa sitten luin ensimmäistä kertaa tuotteesta nimeltään sähkötupakka tai elektroninen savuke. Hyvin mielenkiintoinen juttu näin entiselle (muinaiselle) tupakoitsijalle. Nikotiinia, tervaa ja sitä tupakan hajua en kyllä yhtään kaipaa, puhumattakaan siitä hirvittävästä rahan menosta, joka tupakointiin kuuluu. Mutta tuo tekniikka ja tyyli, tulella ja savulla (tässä tapauksessa vesihöyryllä) näprääminen tietysti kiehtovat. Eivät kuitenkaan (ainakaan vielä) sitä vertaa, että vielä olisi moista vekotinta hankkimassa. Meillä sähkösavukkeita ei tietääkseni ole vielä kielletty niin kuin Suomessa on.  Eikä se sähkötupakointikaan ilmaista näytä olevan, enkä sitten loppujen lopuksi tiedä, viitsisikö sitä käytännössä harrastaa.  Mutta en kyllä voi olla ihailematta moisen keksinnön nerokkuutta.



Tämä keittiön tiskialtaassa kuvattu torakka ei nyt varsinaisesti liity tähän eikä seuraavaankaan aiheeseen, onpahan tuomassa lisäväritystä ja kertomassa siitä, että aika hyvin tuo kännykkäkamera pystyy lähikuviin. Torakoita meillä on, ja muitakin eläväisiä aika paljon myös sisällä. Minua ne eivät kovin paljoa häiritse. Täytyy vain pitää huoli, että ruokatarvikkeet ovat tiiviissä purkeissa tai jääkaapissa.  Nancy sen sijaan haluaa tehdä tuholaismyrkytyksen talossa.  


Kuntavaalit

Niitäkin on tullut tiedotusvälineistä seurattua, sekä jälkipyykkiä. Itse en kuitenkaan äänestänyt (olisi pitänyt käydä Brisbanessa sitä varten), enkä edes tiedä, olisinko saanutkaan äänestää. En siis tiedä, onko minulla Suomessa kotikuntaa vai ei, kun en sillä tiedolla juuri mitään tee.  Olen vähän sillä kannalla, että vaikka olisi oikeuskin, en halua, eikä minun "pidä"  sekaantua Suomen politiikkaan liiaksi, koska en asu siellä, eikä ole aikomusta näillä näkymin sinne muuttaakaan. Tuttujakaan ei ollut ehdokkaina kovin montaa, tarkemmin sanoen huomasin kaksi, molemmat liittyvät aiempiin työpaikkohini. Toinen heistä, Jussi Halla-aho, pääsikin läpi Helsingistä, joten onnittelut siitä! Se toinen, niinikään Helsingistä, ei päässyt läpi.


Mutta minä se vain näitä meidän banaaneita katselen, enkä sen enempää kommentoi Suomen kunnallisvaaleja (kuntavaalit vai kunnallisvaalit, näkyy molempia käytettävän, sitä toki välillä pohdin).

 
<Syyskuu | Koko Lokakuu | Marraskuu >